Murrosiän varjopuolet vol. 1000000

Kuinka paljon vanhempia täytyy palvoa, jotta se olis vanhempien kunnioitusta? Kuinka vitusti täytyy tehdä työtä paranemisen eteen, että joku muukin huomaa sen kun sinä ite? Ja miksi vitussa en saa purkaa tunteitani kirjottamalla, jos se on mun mielestä sopivin keino? Ja miksi en saisi kirjottaa, pitäis puhuu suoraan, mut sittenku alottaa, niin sieltä tulee "nyt turpa kiinni" tai "älä lässytä" kommenttia!
Jos muo muka pidetään jotenki ongelmanuorena, niin katsoisivat ongelmavanhemmat peiliin.

Kotoa en sais poistua kavereitten luo, muttakun sanon, että en jaksa linkuttaa Kelalle keppien kanssa (n. puol kilsaa) niin sitten en saiskaan lähteä huomenna Sandran kanssa Lahteen. Ne tulis kuitenki hakee mut autolla, eikä tarvis kävellä ku autoon, mut kelaan on sentään pikkasen enemmän matkaa. Ja hauskempihan munkin on kävellä keppien kans, kun on jotain piristävää seuraa ja vielä mukavampi päämäärä. Ja sitten valitetaan siitä, että istun päivät pitkät koneella, mut en istuis, jos saisin poistuu vapaasti omieni pariin jonnekkin Lahteen or something.
Oman elämän eläminen on vähän niinkuin mahdotonta ja täytyis olla siveyden sipuli, ilman ettei sieltä tulis taas tappaelua, joka päätty aina tähän kyseiseen ÄLÄ LÄSSYTÄ-kommenttiin. Tämänkin postauksen kirjoittamisesta tietää huutoa, mutta kirjotampahan kuitenkin, kuuluuhan tämäkin NORMAALIN TEININ KAPINAAN. Monikohan nuori meistäin viettäisi elämäänsä laitoksessa, jos kaikkien vanhemmat tietäisivät pimeistä touhuistamme.

Tuki ja turva puuttuu, maksumiehiä kyllä tarvitaan, mutta siihen se vanhempien rooli jääkin. Hyvin hoidettua kasvatusta. Ja sitten yritetään parannella vanhoja haavoja psykiatrien ja sosiaalitanttojen kautta, mutta tehtyä EI SAA TEKEMÄTTÖMÄKSI, harva tätä totuutta kuitenkaan tajuaa, ei ainakaan ennen katumusta, jotkut eivät sitten milloinkaan.

Minä taas oon ollu kärsivällinen ja hyvin anteeksantavainen ihminen mun lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa, mutta rajansa kaikella. Kun oon kattonu sivusta sitä, et mutsi ja faija tappelee ja se on päätyny siihen älälässytä kommenttiin, niin oon jo ite oppinu sano siihen jotain päälle ja sit sitä torjutaan lisää älälässytä kommentilla, mut oon oppinu laittaa porukan hiljaseks, pärjäämään vastaan omillani. Koskaan kuitenkaan yhtään riitaa ei oo selvitetty. Jos mun päihteidenkäyttöön puututaan mun mielestä negatiivisella tavalla, eli laitoshoidolla, niin tämä tyttö ei siihen mukaan lähde, mielummin sitten vien hengen itteltäni, ku tyydyn siihen, että mun vapaus riistetään.

Ja tietenkin vanhempien ruusuisen lapsuuden merkit ovat näkyneet omassakin nuoruudessani, kun menemisiä on kielletty. Sitten syytetään, että päihteiden käytön aloitettuani aloin liikkua eri porukoissa, jotka oli eri kaupungissa. Mäntsälästä en löytänyt sopivaa koulua, jonka vuoksi sitten menin Lahteen opiskelemaan. Koulun myötä sitten tutustuin uusiin ihmisiin, joiden kanssa halusin olla, koska oma mäntsälän porukka oli jo löytäneet uudet kaverinsa, eikä kotiinkaan voi jäädä neljän seinän sisälle, koska se se vasta hullua onkin, hautoa itsetuhoisia asioita kavereiden puutteessa kotona. Tässäkin vaiheessa yhteiskunnan päätökset olivat kusseet.

Siinä vaiheessa alettiin ihmettelemään, että mitähän se Jonna siellä Lahdessa. Alettiin tonkimaan ja saatiin selville, että minähän se siellä vetelen hassista ku viimestä päivää. Aateltiin, että jos nyt niin ei koskaan. Itse ajattelin sillon, että onpas jees meininkiä, kirjotin nimeäni adressiin jne. Eipä kukaan mulle kertonu näistä "vaaroista". Nooh, loppujenlopuks huomasin tietämättömien väitteiden olevan ihan täyttä soopaa, jonka seurauksena itse katselen täyspäisenä murkkuikäisenä tyttönä perheen sustuvan raiteiltaan vain harhaluulojen vuoksi. Onpahan avannut silmiä aika paljon. Rakkaus rahaan tässä perheessä on sairaalloista, ja veikkaan tuon mun alkoholinkäytön rahanviennin tuovan lisää älämölöä tähän soppaan. Meneehän sitä rahaa, oli ikä mikä tahansa.

Sitten tultiin siihen pisteeseen, että minä olen se sairas hullu, joka vetää kaikki aineet suomesta ja hilluu pää tyhjänä pitkin maita ja mantuja. No siinä meni vapaus ja tämän tekstin jälkeen lähtee sananvapauskin, joten en lopeta vielä. On mulla täysin normaalit päämäärät, tulevaisuudensuunitelmat, ois perinteiset perunamaat kissat koirat lapset ja mies, hyvä työ ja avioliitto. Hieno autokin. Mut kaikkea ei vaan saa, pitää tyytyä osaansa. On vaan vaikee pysyy elossa, kun on henkisesti kuollu. Mut ei, en anna sen tapahtua, en ennen fyysistä kuolemaa. Kiitos.